Jännittävä torstai

Tänään illalla käytiin katsomassa häiden juhlapaikkaa, Turun Kisa-Veikkojen ylläpitämää Rientolaa. Päädyimme paikkaan edullisuuden ja perhehistoriankin takia - omat vanhempani kun ovat tanssineet omia häitään samaisessa salissa 23 vuotta sitten.

Oma käsitykseni paikasta rajoittui lähinnä muutamaan hassuun kuvaan Rientolan nettisivuilla, joten en oikein osannut odottaa mitään. Ja ehkä ihan hyväkin niin, sillä oli ihan virkistävää jännittää koko tämä päivä miltä juhlapaikka todellisuudessa sitten näyttäisi. Tuomas oli jokseenkin huvittunut jännityksestäni, itse hän oli oma rento itsensä.

Rientolan pihassa meitä odotti paikan talonmies/vahtimestari, isokokoinen mies Suomi-paidassaan ja kultaketjussaan. Hän osoittautui samantien kohteliaaksi ja mukavaksi ihmiseksi, joka selkeästi tiesi mistä puhui ja halusi vilpittömästi taata meille mukavan hääjuhlan. Osasi suositella meille jopa hyväksi koettuja pitopalveluitakin ja muistutteli käytännön asioista, joita ei ehkä itse tulisi ajatelleeksi. Kättelyiden ja muodollisuuksien jälkeen lähdimme kierrokselle talon tiloihin.

Oli hauskaa huomata, miten heti ovesta sisään astuessamme isäni alkoi muistelemaan omia häitään saman katon alla. Jokaisesta nurkkauksesta löytyi hänelle joku muisto, oli kyse sitten pöytien järjestyksestä tai talon rappusista. Huomasin jälleen sen, kuinka paljon muistutan tunneasioissa isääni - muistot ja tunteet ovat hyvin helposti mieleenpalauteltavissa ja tärkeysjärjestyksessä äärimmäisen korkealla. Vuoden päästä minullakin on omat häämuistoni samasta paikasta kuin vanhemmillanikin. Ajatus lämmittää jo nyt.

Rientolan juhlasaliin mahtuu 150 henkeä, eli meidän kahdeksankymmenen hengen vieraskatraamme ei tarvitse kärsiä tilanpuutteesta juhliessaan. Tilaa on tanssimiselle ja muille kevätjuhlaliikkeille, kun pitopalvelun antimet saa sijoitettua salin ulkopuolelle. Esiintymislava (joka kuvassa näyttää pelottavalta mustalta aukolta) oli myöskin riittävän suuri ja varmasti sopiva valitsemallemme bändille.

Salin perältä otetussa kuvassa vasemmalla oma isäni Olavi ja oikealla tuleva appiukkoni Pekka.

Salin peräosa ja koko poppoo Tuomasta lukuunottamatta.

Juhlasalin vihreähkö värimaisema ei varsinaisesti sovi oman teemamme kanssa yhteen, mutta se ei tällä hetkellä huoleta minua. Uskon, että saamme koristeilla ja järjestelyillä tilasta oman näköisemme! Pöydät ja tuolit saa saliin tietysti järjestellä oman makunsa mukaan ja kantoavuksi saamme mukavan vahtimestarisedän. :) Ja mikä parasta, paikan päällä on hääparille tarkoitettu punapäällysteinen koristeellinen kahden istuttava "sohva", johon ihastuin aivan täysin!

Ylläolevat rappuset herättivät minussa hilpeyttä. Rakennuksen ainoat wc:t kun sijaitsevat alakerrassa ja juhlasali on yläkerrassa, joten koen varmasti illan mittaan haasteellisia hetkiä, kun valtavan mekkoni kanssa ravaan portaita ylös ja alas. Onneksi saan nykyisessä työpaikassani treenata rappusissa kulkemista haasteellisissa olosuhteissa, eli yksi lapsi kainalossa, yksi kädessä ja yksi selän takana + kaikilla minä itse mukaanlukien täydet ulkotamineet päällä. Ja kyse on kuitenkin kierrerappusista neljänteen kerrokseen. Eiköhän sen jälkeen suju tuollaiset pikkurappuset yhden häämekonkin kanssa tuosta vaan!

Nyt kun juhlapaikka on ihan todellisuudessa nähty, tuntuvat häät taas paljon konkreettisemmilta ja jännittävämmiltä. Voin vihdoin alkaa suunnittelemaan koristeluja ynnä muita tarkemmin ja varmasti jossain vaiheessa alkaa juhlat tulemaan uniinkin, kun paikka on tuttu. Ja oikein mukava paikka onkin! Kyllä täytyy myöntää, että paikan päällä alkoi jo hiukan kädet täristä, kun katseli ympärilleen ja oikeasti pysähtyi ajattelemaan sitä, että olen menossa naimisiin. Toivottavasti tämä tunne ei koskaan unohdu.

P.S. Tilasin maanantaina häämekkoni netistä ja sitä valmistetaan parhaillaan. Ehkäpä seuraava kirjoitus pyhittyykin häiden vaatetukseen!