Ei pelkkä mekko nätiksi tee

En ole koskaan ollut mitenkään hyvä hiusasioissa. En tykkää kokeilla tehdä itselleni erikoisia kampauksia ja jumitun helposti yhteen tyyliin. Aamuisin en jaksa nähdä kamalasti vaivaa, eikä mua haittaa jos tukka on joskus pikkuisen sotkussa. Itseasiassa, minun ja hiusteni välillä on aina ollut myrskyisä viha-rakkaus-suhde.

Minusta ei ole sellaiseksi tyypiksi, joka haluaisi maksaa hurjia summia hiusten leikkauksesta tai värjäyksestä, enkä siis ole ottanut tavaksi käydä kalliissa kampaamoissa hiuksiani huoltamassa. Monen vuoden ajan olen käynyt niin sanotusti "tuiki tavallisessa" kampaamossa, jossa suoritan ainoastaan pakolliset huonojen latvojen karsimiset aina silloin tällöin - ja nekin visiitit varmaan liian harvoin. Värjäys onnistuu kotona, niin kuin myös värinpoistotkin, silloin kun sellaisille on ollut tarvetta. Lompakko kiittää, eikä kyseisen kampaamon työssä tai omissa värjäystaidoissani ole koskaan ollut valittamista.

Sen lisäksi, että hiusten kanssa sättääminen ei ole koskaan ollut minulle ominaisinta puuhaa, on myös meikkileikit jääneet omalla kohdallani ehkä useimpia tyttöjä vähemmälle. Etsiskelin teinivuosien ajan muutamien överivaiheiden kautta itselleni mieluisaa meikkityyliä, jonka löydettyäni olenkin pysynyt aika tiukasti siinä. Ei uusia kokeiluja, arjessa ja juhlassa sama pärstä. Tyytyväinen olen ollut siihenkin.

Omana hääpäivänä sitä kuitenkin haluaisi olla se juhlatilan ainoa prinsessa, ja tuntea olonsa kauniimmaksi kuin ikinä. Omilla taidoilla en välttämättä tuota tunnetilaa saavuta, joten luovutan kampauksen ja meikin luomisen ammattilaisten käsiin. (Olen kallistumassa turkulaiseen paikkaan nimeltään Roccabella, jossa hoituisi sekä meikki että hiukset.)

Alunperin olin ajatellut hiusteni olevan pääosin auki, koska useimmiten pidän hiukset enemmän tai vähemmän epämääräisellä töttöröllä pään päällä. Vaihtelu siis virkistäisi, niin varmasti minua kuin juhlavieraitakin.

Tuttua ja turvallista.

MUTTA. Olen hankkimassa ensi kesänä tärkeimmän "hääasusteeni" luottopaikastani Jokerista, ja se tulee sijoittumaan yläselkääni. Tämä tarkoittaa siis sitä, että hiukset eivät todellakaan saa roikkua selän puolella, mieluummin saavat olla vaikka totutusti töttöröllä. Ja sitten alkoi googletus.

Amy Lee.
Yksinkertaisimmillaan se, mitä minulla alunperin oli mielessä. Edestä ja sivuilta pois tieltä, takaa auki.

Kaikenkaikkiaan kiharampi ja kähärämpi versio äskeisestä.

Runsautta pitää olla, oli kyseessä sitten mikä tahansa kampaus. Toisaalta ei kyllä tekisi mieli tyytyä vaihtoehtoon, jossa hiukset olisivat kokonaan kiinni, varsinkin kun aion kasvattaa hiukset mahdollisimman pitkiksi elokuuhun mennessä.

Ihanalla Megan Massacrella on tässä kuvassa sivukalju ja suurin osa hiuksista liehuu vapaana toisella puolella. Ylhäällä on sitä ainaista peräänkuuluttamaani volyymiä. Sivukaljun tapaisen ratkaisun pystyisi varmaankin toteuttamaan pienillä leteillä?

Siinäpä muutamia. Mitäs sanotte, mikä tähän päähän sopisi? Tuntuu kauhean vaikealta itse ajatella, että mikä näyttäisi hyvältä, kun en osaa kuvitella omia kasvojani mallien tilalle, enkä muutenkaan ole mikään expertti näissä asioissa. Kampaajan kanssa juttelukin varmasti auttaisi, mutta en halua olla se hankala asiakas, joka ei tiedä yhtään mitä haluaa. Näiden kuvien tuijottelu on ainakin kääntänyt ajatukset siihen, että "miks toisten hiukset näyttää tolta, ja mun tältä?!". Ja tässä oli vasta hiusten kanssa kamppailu, meikkigoogletusta en ole vielä edes harkinnut....

Musiikki kertoo sen, mihin sanat eivät pysty

Yleensä, kun järjestää mitkä tahansa juhlat, niin musiikki osoittautuu yhdeksi vaikeimmista asioista. Mikä sopii mihinkin tilanteeseen, kuka tykkää mistäkin, kuinka kovalla musiikki on... Loputon lista. Tyypillisesti meidän kekkereissä soi sekalainen Spotify-lista, jossa on suurinpiirtein kaikki musiikki, mitä Tuomaksen kanssa kuunnellaan. Ja sitä se yleensä juuri sisältääkin, lähestulkoon ainoastaan sitä mistä me tykätään. Kaveripiirissä suurin osa kuuntelee jotain aivan muuta ja aina ei meidän musat kelpaa. Nyt vuorossa on kuitenkin meidän hääjuhlat, joiden musiikeista en aio kuunnella kenenkään narinoita. Tai no, narista saa, mutta ei sillä mitään vaikutusta kuitenkaan ole :D

Hääbändiksi ollaan valikoitu turkulainen yhtye nimeltään Badfellas (http://badfellas.net/), joka soittaa tunnettuja pop- ja rock-covereita akustisesti. Heidän ohjelmistoonsa kuuluu niin klassikoita kuin uudempiakin hittejä, ja mikä parasta - heille saa esittää toiveita ohjelmiston suhteen.
Bändiä valitessa lähtökohtana oli se, että mikään iskelmäpilipali-poppoo se ei tule olemaan. Kumpikaan meistä ei sellaisesta olisi lämmennyt, eikä omana hääpäivänä kuulu mököttää sen takia, että bändi soittaa Rentun ruusua ja Kari Tapion parhaimpia. Haluttiin siis jotain vähän erilaista, mieluiten aavistuksen rock-henkisempää.
Lähes epätoivon partaalla selailtiin bändejä netistä, mutta mikään ei tuntunut kuulostavan oikealta. Tyhmä lauluääni, huono soittotaito, tylsä ohjelmisto. Kunnes bongattiin tämä Badfellas.
Ensimmäisenä puhutteli yhtyeen (mies)laulajan ääni, joka oli kutakuinkin juuri sellainen, mitä oltiin etsittykin. Ohjelmistosta löytyi tosi paljon hyvää ja kaikki tuntui osuvan hintaa myöden kohdilleen. Se oli aika nopeasti lukkoon lyöty.

Badfellas
http://badfellas.net/

Meidän laskelmointien mukaan bändi kuitenkin aloittaa settinsä vasta myöhemmin illalla, joten ruokailun ja muun tsembaloinnin aikana olisi hiljaista. Vaan sepä ei tietenkään meille passaa. Juhlat on juhlat, eikä siellä kuulu hyssytellä säästä keskustellen. Niinpä alettiin Tuomaksen kanssa jo kesällä koota soittolistaa, jossa olisi hääkelpoista musiikkia, mutta meidän tyylillä kuitenkin. Tällä hetkellä kasassa on 60 biisiä, eli 4 tuntia ja 17 minuuttia. Ajallisesti tämä olemassa oleva lista riittäisi varmaan ihan kivasti tuohon tyhjään väliin, mutta se tuntuu silti kauhean lyhyeltä... Huomaatteko, orastavia bridezillan piirteitä havaittavissa: mikään ei kelpaa.

Lista on kohtalaisen monipuolinen: tällä hetkellä sieltä löytyy 3 Doors Downia, Black Label Societya, Bryan Adamsia, Bon Jovia, Creediä, The Curea, Elvistä, Extremeä, The Goo Goo Dollsia, Gotyeta, Hurtsia, Jamie Cullumia, Lenny Kravitzia, Mad Siniä, Nickelbackia, Of Mice & Meniä, Ozzy Osbournea, Sealiä, Shinedownia, Slipknotia, Staindia, Stingiä, Stone Souria, Totoa, Veskua, Whitesnakea ja ZZ Toppia. Muutama bändi tuolta ehkä saattaa hiukan pelästyttää, mutta huomautuksena vielä se, että kaikilta edellämainituilta artisteilta ja bändeiltä on listassa hyvinkin rauhallisia ja helposti lähestyttäviä biisejä, jotka ovat pääosin rakkausteemaisia. Että kyllä sieltä sitä siirappiakin löytyy!

Soittolistaa pääset kuuntelemaan tästä

Ja sitten. Häätanssi. Ei ehkä tule kenellekään yllätyksenä, että sekään ei meillä todennäköisesti ole sieltä perinteisimmästä päästä. Sanon todennäköisesti siksi, että olen tällä hetkellä täysin hukassa juuri tämän tärkeimmän biisin valitsemisessa. Halutaan jotain erilaista, eli ei Akselin ja Elinan häävalssia. Eikä ehkä valssia ollenkaan. Ja kun sanon erilaista, niin en todellakaan tarkoita Metallican Nothing Else Mattersia, vaan jotain vähän omaperäisempää... Noh, onneksi tässä on vielä reipas 8 kuukautta aikaa panikoida tämän asian parissa.

Jos jollekin tulee mieleen vähän vaihtoehtoisempia rakkauslauluja edellämainittujen esittäjien hengessä, jotka voisin lisätä meidän soittolistaan, niin vinkatkaa ihmeessä! :)

Etsin kunnes löydän

Nyt on alkanut päässä pyöriä kaikki ne muut ulkonäköön liittyvät asiat, kun häämekko on jo hommattuna. Luulin näkeväni mielessäni aika lailla tarkastikin sen, millaiset kengät, hiukset ja muut härpäkkeet itselleni haluan, mutta sitten kun istun koneelle ja rupean niitä varsinaisesti etsimään, niin en enää tiedäkään mistään mitään... Vaihtoehtoja on niin paljon, ja kuitenkin niin vähän.

Ensinnäkin, mitä kenkiin tulee, niin en niissäkään haluaisi tyytyä siihen tyypillisimpään ja tylsimpään vaihtoehtoon. Haluan kenkienkin olevan erikoiset ja näyttävät (vaikka ne eivät välttämättä mekon valtavan helman alta kertaakaan vilahtaisi), mutta kuitenkin mukavat jalassa. Olen huomannut, että edellämainittujen kriteerien täyttyminen yhtäaikaisesti on melkein mahdotonta. Mutta vain melkein.
Alustavasti olen selaillut netistä sen tyylisiä, jotka voisin kuvitella itselleni:

Yksinkertaisimmillaan kengät olisivat todennäköisesti jotain tätä luokkaa.

Vasemman puoleisissa toteutuisi aika kivasti häiden väriteema.

Kuin myös nämä olisivat väriltään tosi hyvät.

Kuvat pin up - ja burleski-aiheiselta sivustolta http://www.starletsandharlets.com/.

Yllä olevat kengät on vielä kaikki sellaisia, joiden kanssa pystyisin helposti olemaan, mutta osa katsomistani aivan upeista kengistä oli sellaisia, joista voin nyt jo varmuudella sanoa, että vaikka harjoittelisin tästä päivästä hääpäivän aattoon asti, niin en pystyisi niillä kipittämään kokonaista päivää. Tai edes ensimmäisen tunnin ajan. Varsinkaan hääjännityksen kourissa tai kuohuvan jälkeen...

Pitänee vielä kuitenkin käydä katsomassa Turun typerien kenkäkauppojen tarjonta, vaikka voin melkein vannoa, etten tule niistä mieluisia löytämään. Mutta säästäisi siinä ainakin kalliit postituskulut ja raastavan odotuksen, jos täältä kotikaupungista sattuisi vaikka vahingossa jotkut löytymään.

Häämekkoni pituuteen on jokatapauksessa laskettu noin 10cm korkoa ja kyllähän minä sellaiset nyt handlaan, KUNHAN kenkä on hyvin tuettu nilkasta/jalkapöydästä (mieluiten pienellä remmillä) ja tuntuu muutenkin tukevalta jalassa. Se asia on vaan hyväksyttävä, että joka tapauksessa jalkani tulevat pitkän päivän jälkeen väsymään, olivat kengät sitten millaiset tahansa.

Jos jollain on mielessä sellainen nettisivusto/kenkäkauppa, mistä kuvittelisi minun löytävän tyylilleni uskolliset kengät, niin otan mieluusti ehdotuksia vastaan!

Suunnitelmia, rakkauslauluja ja hömppää

Perjantaina työpäivän jälkeen käväisin vain nopeasti kotona ennen kuin suuntasimme Tuomaksen vanhempien luokse iltamiin, joissa oli tarkoituksena yhdessä minun vanhempieni kanssa suunnitella kymmenen kuukauden päässä häämöttäviä häitä.
Suurimman osan ajasta höpöttelimme kyllä aivan muita juttuja, mutta ilta oli joka tapauksessa mukava ja sai minut tajuamaan yhden asian.

Omat vanhempani ovat nimittäin olleet minulle aina aivan järjettömän tärkeitä ihmisiä. Olen oppinut heiltä paljon ja he ovat aina olleet tukenani kaikissa asioissani. Kotona asuessani vietin iltani katsomalla heidän kanssaan telkkaria omassa huoneessa nyhjäämisen sijaan, ja nyt kun asun omillani, soitan heille kotiin joka päivä, vaikkei mitään erityistä asiaa olisikaan.

Nyt minä tavallaan olen saamassa omien maailman parhaimpien vanhempieni rinnalle toiset vanhemmat - appivanhemmat. Heistäkin tulee osa minun perhettäni ja minun tärkeimpiä ihmisiäni. Heidän kodissaan tunnen oloni yhtä tervetulleeksi kuin omienkin vanhempieni luona, ja he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Nämä ovat tärkeitä asioita minulle ja saavat minut entistä onnellisemmaksi siitä, että myös tuleva mieheni on niin mahdottoman ihana!

Vasemmalla mun vanhemmat, oikealla Tuomaksen.

Lauantai-päivä oli ilman puolesta synkkä ja sateinen, mutta Hepokullassa ei synkistelty. Vietimme kotoisan illan kynttilänvalossa herkutellen ja hömppäelokuvia katsellen. Elokuvat sattuivat täysin tahattomasti olemaan hääaiheisia (21 tapaa pilata avioliitto ja Hangover), heh heh. Toisten kuvitteellista epäonnea television ruudulta tuijottaessa sai olla entistä onnellisempi siitä, että itsellä on hommat hanskassa ja oma paikka maailmasta on monella tapaa löytynyt. Muutaman drinkin ja hyvän ruoan siivittämänä lauantai-iltakin oli siis kaikin puolin onnistunut.

Date night <3

No, jotta tähän viikonloppuun sisältyisi edes JOTAIN varsinaisesti häihin liittyvää, niin käytimme sunnuntaista useamman tunnin häämusiikkien valitsemiseen ja soittolistan laatimiseen sille ajalle, kun bändi ei vielä juhlissa ole paikalla. Eipä ole sekään muuten mikään helppo juttu... Haluamme kuitenkin oman musiikkimakumme jollain (eli sillä kaikkein siivotuimmalla) tavalla näkyvän häämusiikeissa, niin kuin kaikessa muussakin.
Listaan tulee meille tärkeitä biisejä, joista osa on rakkauslauluja ja osa jotain vähän sinne päin... Tuokin lista mahdollisesti valmistuttuaan vielä julkaistaan, ken tietää.

Nyt kömmin takaisin sohvalle sen tärkeimpäni viereen ja latailen akut täyteen ennen uutta alkavaa työviikkoa. "Take care now, bye bye then."

Nappivalinta

Viime viikolla näin ensimmäisen hääpainajaiseni, jonka pääosassa oli vielä ulkomailta matkalla oleva häämekkoni. Unessa mekko oli täysi katastrofi: siinä oli pitkät hihat, se ei istunut mistään ja näytin se päälläni aivan järkyttävältä.
Unen jälkeisenä aamuna saapui viesti, jossa ilmoitettiin tullattavan paketin olevan matkalla. Tiesin heti, että kyseessä oli mekkoni. Pelästyin tietysti myös samantien, että unessani olisi jotakin perää ja mekko todentotta olisi kamala. Piinaava jännitys alkoi.

Tänään kotona syyslomaansa viettävä Tuomas ilmoitti minulle mekon saapumisesta kuvaviestillä työpäiväni aikana, ja arvatkaapa vain oliko hankalaa keskittyä loppupäivän ajan työntekoon, saati sitten illalla kolmen tunnin kuorotreeneihin...

Kotiin saapuessani sulkeuduin hetimiten paketin ja saksien kanssa makuuhuoneeseen, ja kielsin Tuomasta tulemasta sinne. Paketti oli selvästikin ilmatiivis, eli huikean pieni mekon koon tiedostaen, mutta painoi kuin synti. Avasin paketin varovasti. Sydän jyskytti. Kädet tärisi.
PUFF. Mekko pullahti ulos paketista.

Rupesin hihittää hallitsemattomasti, koska siinä se mekko nyt todella oli. Minun unelmieni mekko ja juuri niin kauniina kuin olin sen kuvitellutkin. Itseasiassa, vielä kauniimpana!

Pitemmittä puheitta, saanen esitellä: tässä se nyt on!

En olisi saanut mekosta itse otettua parempia  kuvia, joten tässä myyjän nettisivujen kuvat mallinuken päällä.

Eniten pelotti, ettei mekko olisi yhtä muhkea ja runsas kuin kuvassa näkyy. Turhaan kuitenkin pelkäsin, sillä mekko on todella juuri niin valtava kuin miltä se kuvassa näyttääkin! Värit ovat tismalleen oikean sävyiset, kirjailut täysin niin kuin pitääkin ja mikä tärkeintä: mekko on tosiaankin juuri minun mittojeni mukaan valmistettu.
Kokeilin mekkoa jo nyt päälleni, mutta kauhean hyvin se ei ilman apukäsiä selän nyöritysten vuoksi onnistunut. Pienillä kevätjuhlaliikkeillä sain kyllä selvyyden siihen, että mekko on minulle täydellinen.

Ostopaikka näkyykin mukavasti kuvien vesileimassa, eli dhgate.com -nettisivusto. Mekko valmistettiin ja lähetettiin Kiinasta. Maksu suoritettiin sivuston turvatulla maksujärjestelmällä, eli suoraa rahanvaihtoa minun ja myyjän välillä ei tapahtunut. Tilauksesta sai tarkat tilausvahvistukset ja maksukuitit sähköpostiin. Mekon valmistukseen ja saapumiseen meni kaiken kaikkiaan 15 päivää.
Mekon hinta jäi tulliveroineen päivineen alle kahdensadan euron, enkä todellakaan olisi löytänyt ainoastakaan Suomen kaupasta yhtä hienoa mekkoa tuohon hintaan - ja vieläpä mittatilaustyönä tehtynä!

Tämän tyytyväisempi ja onnellisempi en voisi valinnastani olla. Alusta alkaen minulle oli täysin selvää, että minun häämekkoni ei tule olemaan valkoinen, eikä tavanomainen. Halusin persoonani ja minun silmääni miellyttävän värimaailman näkyvän siinä.

Nyt se on juuri sellainen: kaunein mekko ikinä, nappivalinta.

Jännittävä torstai

Tänään illalla käytiin katsomassa häiden juhlapaikkaa, Turun Kisa-Veikkojen ylläpitämää Rientolaa. Päädyimme paikkaan edullisuuden ja perhehistoriankin takia - omat vanhempani kun ovat tanssineet omia häitään samaisessa salissa 23 vuotta sitten.

Oma käsitykseni paikasta rajoittui lähinnä muutamaan hassuun kuvaan Rientolan nettisivuilla, joten en oikein osannut odottaa mitään. Ja ehkä ihan hyväkin niin, sillä oli ihan virkistävää jännittää koko tämä päivä miltä juhlapaikka todellisuudessa sitten näyttäisi. Tuomas oli jokseenkin huvittunut jännityksestäni, itse hän oli oma rento itsensä.

Rientolan pihassa meitä odotti paikan talonmies/vahtimestari, isokokoinen mies Suomi-paidassaan ja kultaketjussaan. Hän osoittautui samantien kohteliaaksi ja mukavaksi ihmiseksi, joka selkeästi tiesi mistä puhui ja halusi vilpittömästi taata meille mukavan hääjuhlan. Osasi suositella meille jopa hyväksi koettuja pitopalveluitakin ja muistutteli käytännön asioista, joita ei ehkä itse tulisi ajatelleeksi. Kättelyiden ja muodollisuuksien jälkeen lähdimme kierrokselle talon tiloihin.

Oli hauskaa huomata, miten heti ovesta sisään astuessamme isäni alkoi muistelemaan omia häitään saman katon alla. Jokaisesta nurkkauksesta löytyi hänelle joku muisto, oli kyse sitten pöytien järjestyksestä tai talon rappusista. Huomasin jälleen sen, kuinka paljon muistutan tunneasioissa isääni - muistot ja tunteet ovat hyvin helposti mieleenpalauteltavissa ja tärkeysjärjestyksessä äärimmäisen korkealla. Vuoden päästä minullakin on omat häämuistoni samasta paikasta kuin vanhemmillanikin. Ajatus lämmittää jo nyt.

Rientolan juhlasaliin mahtuu 150 henkeä, eli meidän kahdeksankymmenen hengen vieraskatraamme ei tarvitse kärsiä tilanpuutteesta juhliessaan. Tilaa on tanssimiselle ja muille kevätjuhlaliikkeille, kun pitopalvelun antimet saa sijoitettua salin ulkopuolelle. Esiintymislava (joka kuvassa näyttää pelottavalta mustalta aukolta) oli myöskin riittävän suuri ja varmasti sopiva valitsemallemme bändille.

Salin perältä otetussa kuvassa vasemmalla oma isäni Olavi ja oikealla tuleva appiukkoni Pekka.

Salin peräosa ja koko poppoo Tuomasta lukuunottamatta.

Juhlasalin vihreähkö värimaisema ei varsinaisesti sovi oman teemamme kanssa yhteen, mutta se ei tällä hetkellä huoleta minua. Uskon, että saamme koristeilla ja järjestelyillä tilasta oman näköisemme! Pöydät ja tuolit saa saliin tietysti järjestellä oman makunsa mukaan ja kantoavuksi saamme mukavan vahtimestarisedän. :) Ja mikä parasta, paikan päällä on hääparille tarkoitettu punapäällysteinen koristeellinen kahden istuttava "sohva", johon ihastuin aivan täysin!

Ylläolevat rappuset herättivät minussa hilpeyttä. Rakennuksen ainoat wc:t kun sijaitsevat alakerrassa ja juhlasali on yläkerrassa, joten koen varmasti illan mittaan haasteellisia hetkiä, kun valtavan mekkoni kanssa ravaan portaita ylös ja alas. Onneksi saan nykyisessä työpaikassani treenata rappusissa kulkemista haasteellisissa olosuhteissa, eli yksi lapsi kainalossa, yksi kädessä ja yksi selän takana + kaikilla minä itse mukaanlukien täydet ulkotamineet päällä. Ja kyse on kuitenkin kierrerappusista neljänteen kerrokseen. Eiköhän sen jälkeen suju tuollaiset pikkurappuset yhden häämekonkin kanssa tuosta vaan!

Nyt kun juhlapaikka on ihan todellisuudessa nähty, tuntuvat häät taas paljon konkreettisemmilta ja jännittävämmiltä. Voin vihdoin alkaa suunnittelemaan koristeluja ynnä muita tarkemmin ja varmasti jossain vaiheessa alkaa juhlat tulemaan uniinkin, kun paikka on tuttu. Ja oikein mukava paikka onkin! Kyllä täytyy myöntää, että paikan päällä alkoi jo hiukan kädet täristä, kun katseli ympärilleen ja oikeasti pysähtyi ajattelemaan sitä, että olen menossa naimisiin. Toivottavasti tämä tunne ei koskaan unohdu.

P.S. Tilasin maanantaina häämekkoni netistä ja sitä valmistetaan parhaillaan. Ehkäpä seuraava kirjoitus pyhittyykin häiden vaatetukseen!

Blogineitsyt

Olen jo pidemmän aikaa pyöritellyt päässäni ideaa blogista. Oma elämä peruspiirteissään tuntuu kuitenkin niin tasapaksulta, eikä työelämästäkään oikein voi kirjoittaa, joten homma on aina tyssännyt aiheen puuttumiseen. Enpä jaksa uskoa, että ketään varsinaisesti kiinnostaisi lukea siitä, kuinka kävin Citymarketin Mammuttimarkkinoilla ja että siellä oli vessa- ja talouspaperit aika hyvässä tarjouksessa tai että ulkona on satanut tänään vettä.

Nyt ajattelen, että minulla vihdoin on aihe blogin kirjoittamiseen. Suureen päivään on nyt tarkalleen 335 päivää aikaa, tarkistin asian puhelimeni countdown-laskurista. Se on alle vuosi. ALLE VUOSI. Ja sitten olen naimisissa, rouvashenkilö, en enää Mäkinen. Ajatus tuntuu hassulta, ihanalta, jännittävältä ja epätodelliselta. Mielessä pyörii ihan epäolennaisia asioita. Täytyy tilata uusi Plussa- ja pankkikortti. Facebookissa vaihtuu nimi. Elämästä tulee aika ihanaa. Niinpä, loppuelämästä.

Olemme Tuomaksen kanssa tunteneet iät ja ajat, siltä se ainakin tuntuu. Ensimmäisen kohtaamisen aikoihin olimme molemmat juuri täyttämässä 14 vuotta, ihan kakaroita molemmat. Itse olin olevinani niin kauheasti elämää nähnyt pikkuaikuinen, "pukeudun mustaan, kunnes löydän jotain tummempaa"-tyyppinen tapaus. Tuomas oli se sellainen camohousuinen pitkätukka, jonka suurinpiirtein rautakaupasta ostettujen vyölenkeistä roikkuvien ketjujen kilinän kuuli vähintäänkin korttelin päähän. Monen muun mielestä oltiin varmaan aika urpon näköisiä, mutta toinen toisistamme löysimme jotain, mihin ihastua.

Tukka silmillä ja kymmenkunta pentagrammia paidassa.

Tukan kasvattamista ja ketjujen kilinää.

Ensimmäinen päätös varsinaisesta seurustelusta pöllähti ilmoille 23. elokuuta vuonna 2006. Oltiin kumpainenkin toistemme ensimmäiset "vakavasti otettavat" seurustelukumppanit. Ja tuohon aikaanhan kaikki oli ihan todella vakavaa. Aina.
Jos joku olisi tullut minulle tuona päivänä sanomaan, että tasan kahdeksan vuoden päästä tästä päivästä olet menossa Tuomaksen kanssa naimisiin, niin enpä tiedä olisinko ihan varsinaisesti uskonut.

Yhdessä ollaan nyt oltu yhteensä reippaat neljä vuotta. Ensin kolme ja puoli vuotta toisiimme liimaantuneina lapsenmielisinä teineinä ja nyt hiukan yli vuoden kypsyneemmän ajatusmaailman omaavina aikuisina. Pienten matemaattisten toimenpiteiden suorittamisen jälkeen voi siis ynnätä meidän viettäneen aikaa myös erillämme. Siihen tulokseen olemme kuitenkin tulleet, että ilman tuota erossa vietettyä aikaa ei varmasti oltaisi nyt menossa naimisiin.

Kosinta tuli minulle täytenä yllätyksenä. Oli vapunaatto ja Tuomas polvistui Vartionvuorella iltahämärässä, kysyi haluanko mennä hänen kanssaan naimisiin. Vastattuani ensin myöntävästi, juoksin hullua rundia ympäri nurmikkoaluetta ja kerroin kaikille tutuille ja puolitutuille (todennäköisesti myös muutamalle tuntemattomallekin) ilonaiheestani. Sinä iltana vaihdeltiin paljon halauksia.

Kihlajaisjuhlat

Olen tällä hetkellä aivan sanoinkuvaamattoman onnellinen. Voin katsoa kaikkia menneitä vuosia taaksepäin ja odottaa innolla kaikkia tulevia vuosia, varsinkin tätä seuraavaa (alle!) vuotta, jonka aikana aion kirjoittaa tätä blogia tärkeimmän päiväni suunnittelusta ja loppujen lopuksi toteutuksesta.

Ugh, olen puhunut. En ole enää blogineitsyt.