Nyt ajattelen, että minulla vihdoin on aihe blogin kirjoittamiseen. Suureen päivään on nyt tarkalleen 335 päivää aikaa, tarkistin asian puhelimeni countdown-laskurista. Se on alle vuosi. ALLE VUOSI. Ja sitten olen naimisissa, rouvashenkilö, en enää Mäkinen. Ajatus tuntuu hassulta, ihanalta, jännittävältä ja epätodelliselta. Mielessä pyörii ihan epäolennaisia asioita. Täytyy tilata uusi Plussa- ja pankkikortti. Facebookissa vaihtuu nimi. Elämästä tulee aika ihanaa. Niinpä, loppuelämästä.
Olemme Tuomaksen kanssa tunteneet iät ja ajat, siltä se ainakin tuntuu. Ensimmäisen kohtaamisen aikoihin olimme molemmat juuri täyttämässä 14 vuotta, ihan kakaroita molemmat. Itse olin olevinani niin kauheasti elämää nähnyt pikkuaikuinen, "pukeudun mustaan, kunnes löydän jotain tummempaa"-tyyppinen tapaus. Tuomas oli se sellainen camohousuinen pitkätukka, jonka suurinpiirtein rautakaupasta ostettujen vyölenkeistä roikkuvien ketjujen kilinän kuuli vähintäänkin korttelin päähän. Monen muun mielestä oltiin varmaan aika urpon näköisiä, mutta toinen toisistamme löysimme jotain, mihin ihastua.
Ensimmäinen päätös varsinaisesta seurustelusta pöllähti ilmoille 23. elokuuta vuonna 2006. Oltiin kumpainenkin toistemme ensimmäiset "vakavasti otettavat" seurustelukumppanit. Ja tuohon aikaanhan kaikki oli ihan todella vakavaa. Aina.
Jos joku olisi tullut minulle tuona päivänä sanomaan, että tasan kahdeksan vuoden päästä tästä päivästä olet menossa Tuomaksen kanssa naimisiin, niin enpä tiedä olisinko ihan varsinaisesti uskonut.
Yhdessä ollaan nyt oltu yhteensä reippaat neljä vuotta. Ensin kolme ja puoli vuotta toisiimme liimaantuneina lapsenmielisinä teineinä ja nyt hiukan yli vuoden kypsyneemmän ajatusmaailman omaavina aikuisina. Pienten matemaattisten toimenpiteiden suorittamisen jälkeen voi siis ynnätä meidän viettäneen aikaa myös erillämme. Siihen tulokseen olemme kuitenkin tulleet, että ilman tuota erossa vietettyä aikaa ei varmasti oltaisi nyt menossa naimisiin.
Kosinta tuli minulle täytenä yllätyksenä. Oli vapunaatto ja Tuomas polvistui Vartionvuorella iltahämärässä, kysyi haluanko mennä hänen kanssaan naimisiin. Vastattuani ensin myöntävästi, juoksin hullua rundia ympäri nurmikkoaluetta ja kerroin kaikille tutuille ja puolitutuille (todennäköisesti myös muutamalle tuntemattomallekin) ilonaiheestani. Sinä iltana vaihdeltiin paljon halauksia.
Kihlajaisjuhlat |
Ugh, olen puhunut. En ole enää blogineitsyt.
Jee, tosi kiva idea! :) Ja aaws, mitkä kuvat teistä noilta menneiltä vuosilta :D <3
VastaaPoistaHahah, joo :D Ikävä kyllä ei löytynyt enää mitään yhteiskuvia männävuosilta, semmonen ois ollu vielä parempi :)
PoistaKiva aina kun joku tuttu aloittaa blogin, pääsee etänäkin seurailemaan tilannetta ;)
VastaaPoistaP.S. Syyslomalla 14.-20.10., treffit?
Jees, kiva vaan jos joku jaksaa lukea! ;)
VastaaPoistaMulla ei tietystikään mitään syyslomaa ole, mutta mulla on tolla viikolla tyhjää torstai- ja perjantai-iltapäivissä, että voitais vaikka kaffella käydä :)